Vanha nainen puhui minulle rakkaudesta.
Sillä ei saa rajoittaa vapautta.
Toisilla on omansa, he taistelevat sen puolesta henkeen ja vereen.
(Entä jos kaikki onkin yhtäkkiä loppu? Entä jos tämä olikin tässä?)
Tyhjyys on pelottava asia.

Mutta entä minä? Millä pysäkillä minä jäisin?

Huudan puhukaa, puhukaa! En minä osaa katsoa ihmisiä silmiin, en käydä keskustelua. Minä osaan venyttää vääriä lihaksia ja siivota.

Kuinka hyväksyä osansa katkeroitumatta? Kuinka puhdistaa onnellisena betonitalojen pitkiä käytäviä tyytyväisenä osaansa? Siihen, etten minä ole voinut muuta.

pitkät, pimeät, typerät käytävät; nämä pitkät pimeät typerät mietteet.

Tyhjyys on pelottava asia. Minulla ei ole mitään menetettävää.

Pilvet painavat raukeat päät tyynyihin, sateen tasainen ropina saattaa talon pitkään päiväuneen.
Minä ompelen ja ompelen, mutkittelevia saumoja, ratkon ja ompelen uudelleen. Lempein sormin, lempein ajatuksin opettelen epäonnistumaan.

Mietin, onko aikuistuminen sitä, että käy hankalaksi kuunnella, mitä minä tarvitsen juuri nyt?

Nyt aurinko tuli esiin, nyt se meni jo piiloon. Onni on vaihtaa huonetta sitä mukaa, minne aurinko paistaa.

Aurinko paahtaa,
yrttitarhaa rakentavan selkää pitkin juoksee hikimeri.
Kymmenen kertaa kuusi metriä kasvimaata,
uudelleensyntynyt kasvihuone,
muurinpohjalettuja iltanuotiolla,

riittämättömyys, kelpaamattomuus, häpeä.

Kaikkialla tuntuu kasvavan niin sinnikkäitä opportunistirikkaruohoja, polttavia nokkosia ja suuria, kauniita horsmia, ettei tämä hyödytön saa juuriaan tähän maailmaan, ihmisten maailmaan,

armottomuus, sokeus, illuusio.

Elämä ja kuolema pääsykoeraadin käsissä:
johonkin on päästävä. On alettava oppia.
Entä jos kukaan ei tänäkään vuonna huoli mihinkään?
(Tänäkään keväänä juurru,
kesäkuun puoliväliin mennessä olen jo lakastunut,
huokaisevat kerran ja noukkivat kompostiin.)
Uskallanko enää innostua mistään? Uskallanko unelmoida?
Kun ei minusta kuitenkaan ole mihinkään,
ei minulla ole teille oikeastaan mitään annettavaa,
haluaisin oppia mutta koska en jo osaa, en kelpaa oppilaaksi.

Millainen minun sitten muka pitäisi olla?

Nyt on kevät, antaisitte minun olla minä ja pystyttää lampaille aitaa.
Nyt on kuitenkin vasta kevät.