Kunpa vain jollain olisi merkitystä.
Tuulella joka puhaltaa avoimesta ikkunasta, tuolla risteyksellä sen alla (jossa hälytysajoneuvot ulvovat aamuin päivin illoin), näillä seinillä joille videotykki heijastaa elokuvia. Elokuvia, joiden tekijät ovat oivaltaneet jotakin suurta, löytäneet kaikelle merkityksen, rakentavat nyt tarinoita pienistä ihmisistä jotka tekevät suuria tekoja. Elokuvia joissa merkityksettömät puuhastelijat maleksivat kaduilla kuseskelemassa porttikongeihin kunnes tapahtuu jotain minkä seurauksena yhtäkkiä kaikella on tarkoitus; tuolla kadulle unohtuneella avaimenperällä, laululla joka soi radio Novassa juuri, kun on jäänyt viimeiseksi matkustajaksi linja-autoon ja ajovalot heijastuvat tihkusateesta, märästä asvaltista ja toivoo vain, ettei kuski sanoisi mitään eikä vaihtaisi kanavaa.
Niin, niin, meidän pitää kirjoittaa omat laulumme, poimia omien teidemme penkereiltä omat avaimenperämme, luoda niille omat merkityksemme. Nuuhkia tuuliamme, antaa niiden kuljettaa sinne, minne olisimme samojen sattumien summana muutenkin eksyneet. Meidän pitäisi luoda dramaturgiamme, päättää jotain ja uskoa siihen.
Muuten tämä on kai tällaista huttua vaan, loppuun asti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti