Nyt minä järjestän Asioita. Penkit on aseteltu siten, että pankki on elokuvateatteri. Ihmiset seuraavat tilitapahtumia siisteissä riveissä, huonoa ja halpaa Hollywood-hattaraa. Kaikki tahtovat valkokankaalle, oman elämänsä supersankareiksi, miljoonia tallettamaan. Missään ei myydä popcorneja eikä virvoitusjuomia,
kärsimättömät jalat naputtavat lattiaan; joko, joko?
Joku poraa. Näin remonttimiehiä ovella. Miten helppoa olisi pukeutua siniseen haalariin, porata tie kassaholviin. Saapastella polleana ulos pankista; minäpä kävin nostamassa.
Mutta mitä sitten? Minä ostaisin varmaan runoja ja lankaa, niistä minun reppuni täyttyy vaikka kuinka yrittäisin kovistella.
Aika hukkuu minuun. Täytyn tunneista, joita en löydä mistään enää sitten kun ne ovat menneet. Aika on niin ailahtelevaa: jos ei ole liian aikaista, on jo myöhäistä.
Katson arkista huonetta. Sinisellä pöydällä kirjat lepäävät rauhallisina toistensa sylissä. Sammutan keittiökolosta valot, tänään siellä ei leivota.
Ja ne pienet viisarit nakuttavat aikaa ilmaan.
Elämä on joko tai.
Aika on joko-taika, tekee kärsimättömäksi: joko, joko?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti