lauantai 4. syyskuuta 2010

Eilen kudoin sukkaa Bellyssä. Espressokaakao maksoi neljä euroa, käytin enemmän rahaa kuin koko viikon aikana yhteensä. Punavuori on kuulemma trendikäs, kaikki Helsingin hipsterit muuttaa nykyään sinne eikä Kallioon, sanoi setäni. Sitten ne käyvät Bellyssä. Arveluttaa, ellei muu, niin vihreäraidalliset tapetit. Ja se, että aloin vahingossa opiskella sosiaalipsykologiaa. Vaan ei stressiä, tapetin saa piiloon, seinälle voi pingottaa lakanan. Tai sitten leikkiä keski-ikäistyvää. Tai katsoa välillä valkoisia raitoja, välillä vihreitä. Ikkunat on pestävä, ja hankittava kauniit verhot. Vastapäinen talo ei ole kaunis. Kylpyhuone toistaa samaa vihervalkoista, ajatelkaa, kylpyhuone! Ei siis huolta, aina voi mennä vaahtokylpyyn. Seilata vastatuuleen vihervalkoisessa kylpyammeessa kumiankkojen kanssa.

Rikhardinkadun kirjastoon kävelee kolmetoista minuuttia. Unioninkadulle kannattaa mennä kolmosella. Työmatka kestää puoli tuntia. Se on ikävin, miksi metrossa on niin oranssia?

Jumala viskelee vasemmalla kädellä, taivaasta sataa opintopisteitä ja muita suurpiirteisiä syysasioita. Kaihoakin, mutta tänä syksynä kovin arkista. Ei kynttilöitä eikä haaveilua, teetäkin vain pysyäkseen hereillä. Pitkäjänteistä ja ahkeraa työskentelyä, suurin piirtein vasemmalla kädellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti