Loruilija harvoin saa yhtäkään ajatusta valmiiksi. Vaikka hän loruttelisi tarkoin ansaanajettuja, suuriakin mietteitä, jää loppuratkaisu kuulematta; se uppoaa loruilijan kaikenkattavuuteen. Kaikenkattavuus taas on se, mikä erottaa loruilijan nerosta. Nero on saavuttanut lopputulemansa ja pitää sitä oikeana, luja usko vakuuttaa kuulijatkin uskomaan. Loruilija tarkastelee asioiden eri puolia, puntaroi ja pohtii tietoisena siitä, ettei totuutta ole ja höpisee ehkä juuri siksi, osoittaakseen sen.
Todistelua se on, loruilu. Itselle tai maailmalle. Välttämätöntä se on silloin, jos tosissaan loruilee oman elämänsä narratiivia, yrittää hahmottaa dramaturgiaansa itse puhumalla sitä halki, asetella motiivit lokeroihinsa sitä mukaa, kun ne konkretisoituvat maailmassa käsitteinä. Silloin se ei ole turhaa. Useammin loru pyrkii todistamaan pystyvyytensä. Tuo idolinsa julki tullakseen joksikin.
Ja täällä minä ratkiriemukkaan blogini sivuilla höpöttelen aikani kuluksi totuuksia, jotka ovat itsestäänselvyyksiä ja tulevat mieleen sitä mukaa kun kirjoitan. Blogistin ei tarvitse kantaa taiteilijan vastuuta, blogi saa olla jorinaa, vaikka eräs kuoma juuri blogissaan julisti, että blogissa tulisi julkaista vain sellaisia asioita, jotka haluaa julkaista. Kai minä sitten haluan julkaista näitä asioita. Tämänkin asian siksi, että älkää, hyvät ihmiset, tuhlatko aikaanne puhumiseen. Menkää, tehkää ja täyttäkää maa vaikka vaahteranlehtikollaaseilla tai hyppynaruilla.
Mutta kuitenkin kun on aikeissa julkaista jotain, millä olisi merkitys, tehdä julkisesti jotain itselle tärkeää, tarkoin vaalittua, menee helposti lukkoon ja alkaa miettiä, luottaako sitä sanoihinsa. Siinä on se nerouden kynnys, se luottamus. Eihän tämä nyt ole tärkeää ja juuri siksi, koska se on, sen kätkee ja julkaisee blogissaan suurten asioiden sijaan pannukakkureseptejä. Oikea viesti olisi liian lähellä sydäntä, räjähtäisi mukana jos joku totuudesta julmistunut heittäisi pommin.
Ihmisen on vaikea luottaa mihinkään, mikä on lähtöisin itsestä, minusta. Kenelle antaa luvan määritellä itsensä, kenelle antaa luvan arvottaa sen, mihin minusta on, mitä minä saan aikaan, mitä minussa on? Miten paljon on mennyt kesken silkan itseluottamuksen puutteen takia?
Olen aikeissa painaa "tallenna nyt" "julkaise nyt":n sijaan. Piilotan tämän lorun ehkä tuonnempana, mutta nyt se ansaitsee tulla nähdyksi oli siinä asia tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti