Olemassaolon tarkoitusta en tiedä, mutta tänään olen tullut siihen tulokseen että elämän tarkoitus on luoda ympärilleen oikeat olosuhteet. Etsiä oikeanlaisia ystäviä, ei peilikuvia vaan sellaisia, joiden kanssa puhuu yhteistä kieltä. Opetella puhumaan niitä kieliä, joita luulee oikeanlaisten puhuvan.

On uskallettava lausua unelmansa ääneen.

Minä haluan pakata kitaran laukkuun ja karata kanssasi. Pukeutua liian suuriin villapaitoihin ja saappaisiin, unohtaa säännöt. Antautua musiikille, täydelliselle ymmärtämättömyydelle, olla sen kuuliainen oppipoika ja nöyrin palvelija.
Asua keskellä metsää pienessä mökissä, hakata halkoja kamiinaan, keittää mustikkakeittoa päivä päivän perään ja soittaa. Lähteä matkalle aina kun tuntuu siltä, ajaa maailman halki ja laulaa ihmisille siitä, miten tärkeää on hengittää.

Ääneensanominen tekee unelmista todellisia, maalatusta taivaanrannasta osan sinua. Unelmasta tulee sateenkaaren pää, päämäärä, punainen rasti kartalla. Sen jälkeen on vain osattava suunnistaa. Jaksettava rämpiä ja raivata esteitä tieltään.

Pahinta, mitä voi sattua, olisi se, etteivät ne toteudukaan. Sitä taas ei tiedä, ennen kuin tajuaa kuolevansa. (Eikä silloinkaan oikeastaan tiedä.)