ajankuluksi

Meidän pitäisi saada jotain aikaiseksi.

Minulle kaikki on aina liian aikaista. Olisin mielelläni istunut tässä vielä hetken.
En halua ajankulua, en halua sen kuluvan.
Se kuitenkin kuluu kulkiessaan väistämättä,
vaikken tekisi elettäkään sen kuluttamiseksi.

Jotkut kuluttavat sitä, ikään kuin hankaamalla
(niin kuin farkkuja hangattiin äitini nuoruudessa.
Nykyään ne saa kaupasta valmiiksi kulutettuina,
uudessa kankaassa valheellinen ajankulu.)

Kulutammeko me aikaa vain ettei se kuluttaisi meitä?
Kuluisiko se vähemmän, jos suostuisimme muuttumaan sen mukana?
(Voisimmeko penätä kulunkorvauksia?)

Urotekoja saavat aikaan he, joille ei merkitse teon urous vaan kohde
ja aika johon he tekonsa saattavat.
Me muut taas olemme ajan saattelemia.
Sen sijaan, että anelemme sitä pysähtymään,
virtaamme holtittomina sen pyörteissä,
voisimmeko ottaa sitä kädestä ja taluttaa sinne minne se
meidän mielestämme kuuluu?

Aika kuuluu kaikille,
tik tak tik tak tik tak sanoo kello tuossa ikkunalaudalla.