rytminen euforia kampissa: miten joku onkin voinut kuunnella sanojen rytmiikkaa niin tarkasti? tiididiididididi tidididi tidittii.
miten kuusi sanaa voi kantaa niin paljon painamatta silti mitään? ne avaa itsensä vaivihkaa, antaa ensin luvan päästää tietoisuuteen kaiken sen, minkä vuoksi juoksisin. se lähtee liikkeelle ihan mitättömistä jutuista: kunpa ei tarvitsisi istua tässä metrossa, kunpa ei tarvitsisi kulkea näitä betonisia käytäviä, kunpa ei tarvitsisi pukeutua näin asiallisesti, kunpa voisi heittää vaatteet pois ja juosta vapauteen.
ne toistaa sitä rytmiä uudestaan ja uudestaan, maalaa kevyttä duurimaailmaa, suhtautuu pillupäihin niin tyynesti. reilun minuutin päästä rytmi hajoaa. ai sä seurasit? myöhästä kääntyä, nyt puhuu kuolema. mut ei se haittaa, meidän on hyvä tiedostaa se, täällä kuolema on aina läsnä. ei haittaa, jatketaan juoksemista, raavitaan pois meistä kaikki lika, kaikki paska ja kaikki kaunis mitä ahkerina ollaan muureiksemme rakennettu ja ammutaan autoihinsa ihan vitun jokanen, joka yrittää tulla pelastamaan näitä raunioita.
sit päästä irti kaikesta, rynni sokeana kuusikon läpi, juokse jaloista tunto, seuraa polkuja tai kompastele juuraikoissa, älä huomaa kuinka kuusenoksa repäisee ohimon ihon rikki, kuinka veri noruu pitkin kasvoja; juokse irti sun kehosta, miten se on niin ihanaa, miten siinä on vapaus. miten sydän pysähtyy.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti