maanantai 24. toukokuuta 2010

jätteiden päivä

Toinen päivä Töölössä ja jo olen todennut kaupunkilaisjärjen olevan kankeampaa kuin taipumattomin Kalannin mies.

Helsingin kierrätyskeskus ei huolinut sohvaa, jonka asunnon edellinen haltija jätti kontolleni. Eivät huolineet myöskään käypää ruokapöytää eivätkä televisiota. Kävivät ovella kääntymässä, haukkuivat rumiksi huonekalut ja pyörsivät pois. Eikä auttanut huudella apua, että jos roskikseen miehet olisivat auttaneet kantamaan, ehei, ei kuulu toimenkuvaan. Tuossa on numeroita, kysele niistä.

Jäin siis jätteideni keskelle soittelemaan Pelastusarmeijoita ja Fidoja läpi. Kukaan ei huolinut. Lopulta soitin Nouto-Sortille, josko kalusteet kelpaisivat edes kaatopaikalle. Kelpaavat toki, kuudestakymmenestä eurosta noutavat kalusteet keskiviikkona (vain ja ainoastaan keskiviikkona) joskus kymmenen ja neljän välillä.

Taloyhtiöiden roskikset täyttyvät käyttökelpoisesta tavarasta samalla, kun joku rahaton toisaalla haaveilee sohvasta. Vihainen isännöitsijä valittaa köyhälle poisheittäjälle, ettei tavara kuulu roskikseen vaan kaatopaikalle ja kun dyykkari löytää aarteen, pohditaan, tulisiko hippiä syyttää varkaudesta.

Myöhemmin päivällä joku heppu kaivoi sisäpihan roskista. Muutossa luopumastani roinasta täyttyneen jätesäkin sisältö oli purettu asvaltille. Heppu istahti lueskelemaan yläasteaikaista päiväkirjaani, ei kelpuuttanut kyniä (hyvä, niissä ei ollut enää mustetta) mutta pysähtyi vihaisen maalauksen kohdalla, hiveli sen rosoista, vihreää pintaa, seurasi sormenpäällä kirkuvanpinkkejä pyörteitä. Olin miettinyt pitkään, säästänkö sen.

Heppu katseli kuvaa tovin myhäillen ja kätki sen laukkuunsa. Olisi pitänyt huutaa perään ja kysyä, josko olisi ollut vailla sohvaa.