Teimme metsän kanssa diilin:
vein sille neidillisen epätietoisuutta,

haureutta ja huolia, hiukan heikkouttakin

ja sain vastalahjaksi suun täyteen suuria mustikoita

ja lampaankääpiä, suppilovahveroita ja mustavahakkaita

pitkän, kylmän talven varalle.

(Meitä oli siellä seitsemän, ja jokainen kori oli tullessa täysi.)

Tänään olen säilönyt tämän kesän sadon

pieniin pusseihin,

käärinyt kesän kasvattamat talteen,

kirjoittanut kansiin tämän vuoden nimen.

Huomenna ne pääsevät pakkaseen,

kaikki nämä eletyt hetket
helteiset päivät ja sateisetkin

niitä saap sulatella talvi-illoin ja mussuttaa itsensä kylläiseksi

sitten kun on kylmä ja luulee olevansa ainoa.

Tuiskulassa ei päde muun maailman säännöt.

Täällä on aina yhtä riemukasta,

aina yhtä värikästä,

aina yhtä meluisaa, vähän riitaisaakin.

Aina on suklaapisarapipareita

ja vaarin verstaassa jotain uutta ja ihmeellistä.

Navetan vintiltä löytyy joka syksy uusia aarteita,

ja joka syksy suppilovahverot löytyvät

samojen kantojen juurien alta.

Täällä soi klarinetti ja tanhutaan

katsotaan telkkaria liian lujalla

jokainen isä tietää aina poikiaan (ja tyttäriäänkin) paremmin.

Välillä yritetään puhua politiikkaa,

mutta useimmiten sekin kääntyy ruokaan,

mikä tarkoittaa kalaa ja sieniä.

Täällä on aina joulu ja helvetisti lankaa ja viiniä.

Huomaa, kuinka kömpelösti välillä kaupungin kaduilla kompuroi,

muistaa, ettei mitenkään voi tulla enää tämän ihmeellisemmäksi.