kaikkihan on hyvin

suu suoristuu viivaksi,
kädet jähmettyvät kylkiin kiinni.
sydämen syke kiihtyy,
on vaikea hengittää.
kynnet pureutuvat kämmeniin,
alahuuli hampaiden väliin,
silmät samenevat kyynelistä,
takaraivossa joku saatana hakkaa vasaralla itselleen tietä ulos --
onko se se vakavuus,
onko se se huoli ja pelko?
etsii ulospääsyä, raukkaparka,
hädissään kaikesta mitä mahdollisesti saattaa seurata,
sokaisee näkemästä, mitä tapahtuu todella;
tai ehkä näkeekin.
että oikeastaan se,
miten monta asiaa voi kerralla rysähtää pieleen,
on jo melko koomista,
että sillä on täydellinen dramaturgia,
että kaikki on kuin elokuvissa.
pelko ei kuitenkaan hyväksy sitä,
ei tahdo nähdä, koska jos siihen tuudittautuisi,
niin, mitä jos nauruun tuudittautuisi?

pelko ei ole varma, milloin vakavoitua,
ja päättää siksi olla sitä koko ajan,
varmuuden vuoksi.