Joskus kuvittelee, että nyt mulla on maailman paras pipo,
saapastelee pitkiä katuja ajatellen
Nyt mä oon joku, menestyvä, rohkee, helvetin rempsee ja uskottava.. kunnes
vastaan kävelee joku elegantti, jonka pipo on solahtanut kutreille niin,
että se näyttää olevan osa päätä,
kuin päätä ei voisi olla ilman sitä myssyä,
jonka väri luo älyttömän kauniin kontrastin ihon kanssa,
hiukset siinä välissä murtavat rajapinnan täydellisen hienovaraisesti,
niin, että se on vielä erotettavissa se kontrasti.
Se tyyppi on raju ja lempeä yhtaikaa, se on taskukokoinen ja sen silmissä palaa.
Se löytää koko ajan, käyttää, heittää pois ja jatkaa etsimistä.
Se ei kuitenkaan tee sitä ilkeyttään,
se on siinä niin vilpitön ja itselleen rehellinen ettei kukaan voi sitä siitä syystä vihata.