Ystäväni huomautti minun elävän varsin subjektiivista elämää.
Puhuin juuri saatanan sarkastiseen sävyyn puistokadun oksiin ripustetuista meduusoista
ja siitä vihreästä laserista, joka halkoo tätä taivasta kaikkea muuta kuin kulturellisti.

Millainen elämä olisi objektiivista?

En olisi odottanut, että näin nopeasti ois niin ku ois jotain kaks kyt kaks ja daun,
purnaisi pääsykokeista purnaisi liian kalliista lähikaupoista liian rikkaista naapureista
kuvitellen olevansa hauska.
Siellä, mistä olen kotoisin, pärjää purnaamalla. Lähdin, ettei tarvitsisi purnata.

Ärsyttää ne, jotka ei koskaan purnaa.
Keitä ne luulee olevansa?