Onni on pyöräillä järvelle ajattelematta matkalla kertaakaan sitä, kuka ei satu olemaan tai mitä ei elämänsä aikana ole tullut tehneeksi. Ajattelematta ylipäätään, kuka on ja mitä on tullut tehneeksi ja miksi. Ajattelee vaikka puita, että miten kauniita ne on, ja puiden välissä vilahtelevaa Ilmijärveä, kuinka ihmeellisen syvä ja tuntematon. Kuunnella tien pintaa, kertooko se miten montaa kulkijaa, miten monen kulkijan taakkaa se tie on kantanut ja vienyt eteen päin. Kuvitella se ensimmäinen tielle astunut, kuka hän oli ja miksi hän halusi tehdä tien Tuiskulaan. Tie syntyy kulkiessa. Onni olisi uskoa haltioihin.