Ei koko ajan voi olla jotain sanottavaa.

Tehtailen turhia teoksia päivät pitkät,
kulutan aikaani saadakseni selville miten sanoa,
miten säveltää,
eikä jää aikaa, ei hiljaisuutta että kuulisi
mitä mistäkin kannattaa sanoa.

Joskus ne asiat olivat itsestäänselviä.
Ei tarvinnut kysyä muiden mielipidettä,
jos joku ilmaisi vääränlaisen,
käskin pitää turpansa kiinni.

Käsken vieläkin, mutta vähemmän kärkkäästi.
Päässä seilaa saatanasti muotoja ja tapoja,
oikeita ja vääriä, katalia määritelmiä ja lokeroita,
helvetin myyntitilastoja,
"mitä tämä tohvelikansa haluaa kuulla."

Tiedättekö,
minua ei saatana sekuntiakaan kiinnosta,
mitä kukakin haluaa kuulla.
Jos ette halua kuulla minua,
käskekää olla hiljaa.

Minä tahdon kyllä kirjoittaa,
mutta vain silloin, kun on jotain todellista kirjoitettavaa.
Voisihan sitä tyhjästäkin repiä
sanoa ihan mitä tahansa
mutta sitä on jo niin paljon,
enkä usko että minulla on suurtakaan viihdearvoa.

Älkääkä ihmiset tuomitko toisianne.
Itseänne vielä vähemmän.
Rakastakaa enemmän ja väkevämmin.

Ugh.