helou vapaus!

juuri tänään, tänä aamuna, en milloinkaan muulloin
ole nähnyt taivasta noin sinisenä,
sekin on kuin vastarakastunut,
pilvet hahtuvaiset kirkkaat
aivan kuin olisivat juuri löytäneet vapautensa nekin.
se heijastuu vastapäisen talon ikkunoista, toivo,
tietystä kulmasta katsottuna.

kierrän kehää vapauden reunamilla.
luulenko vain, vai olenko niitä,
jotka pakenevat vapauttaan turvallisiin,
varmoihin ratkaisuihin,
sitoudunko aina varmuuden vuoksi onnettomuuteen?
no, kuinka on?
mielen periferia täyttyy
odotuksista, peloista, valheesta
että tuleva olisi ennalta määrätty.
onnettomana tokaisee:
"niinhän minä sanoin, että tässä tulee käymään juuri näin."

vapaa radikaali päättää tulevaisuuden itse,
toimii rakentaakseen mahdollisimman ideaalin,
kantaa vastuun epäonnistumisestaan
ja yrittää uudelleen.

minä olen kuin vastarakastunut.
juon kahvia kanelilla, kuuntelen Samuli Putroa,
koristelen blogin vaaleanpunaisella
keitän kurpitsaa
ja jos näkisin itseni ulkopuolelta,
voisin vannoa että posket hehkuvat.
miksikö?
eilen hoksasin taas käytännön tasolla
että nyt, kas, olen vihdoin a i k u i n e n.
hehe,
eikä aikuisia kukaan määrää!
aikuisista ne, joilla on katse tulevaisuudessa
ja leuka korkealla
(ei liian korkealla, se on heti koppavaa ja herättää sääliä)
saavat tehdä mitä ikinä haluavat.
hehe!

ensi töikseni keitän lisää kahvia
kääräisen pienen manitou-savukkeen,
juuri niin kuin joka aamu tähänkin asti,
mutta voi luoja, se on elämää se,
kiikkua sisäpihan keinussa
kahvikupin kanssa savuttelemassa
ja huomata, että on vasta aamu.
hehe!