Minusta paras dominonappula on se, jossa toisessa päässä on kuutonen, toisessa tyhjä. Tyhjä sopii mihin vain, se on siitä hyvä. Kuutonen tietty siksi, että se on suurin. Vaikka ei niillä numeroilla ole väliä, yleensä tahtoo leikkiä niillä yksin, asetella jonoon, huojuvaan ketjuun, varovasti.
Syksy on tullut takaisin, mereltä kävi kylmä viima kun juoksin satamaan. Laitureihin vangitut veneet narisevat levottomina. Taloissa ikkunat ylettyvät maasta kattoon, koko portaiden pituudelta. Mies kauluspaitamaisessa pyjamassa laskeutuu alakertaan hopeatarjotin sylissä. Teräksisen jääkaapin ovessa viisi vihreää post-it -lappusta kuin valtaistuimella.
Usein on hankala saada ensimmäistä nappulaa pysymään pystyssä. Sen jälkeen ketjusta rakentaa vaivatta pitkänkin ennen kuin se kaatuu, kauniisti ja sulavasti kuin kissapeto tai mato.
Sitten viimein juoksen pitkän laiturin päähän, haen keuhkoille rytmiä. Hyvä hengitysrytmi on kuin hyvä talo. Turvallinen, lämmittävä, tasainen toisto uurtaa juurille uomat, saavat työntyä syvälle routaiseen maahan.
Viimeiset evakkohetket ovat syksylle sopivia, sitä arkisen kaihoisaa mutta samalla toiveikasta. Voisi istahtaa pehmeälle matolle ja lakata laskemasta tunteja. Ottaa esille tutun puisen rasian, liu'uttaa rahisevan kannen auki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti