reppu selässä on vierähtänyt viikko jos toinen. jokaisesta päivästä on löytynyt seikkailu, kohtalokkaita retkiä mutta lykyksi myös arkipäiväisempiä, punavalkoruudullisia.

ahnehdin niitä. ahnehdin sävelmiä ja sanoja, siirappia letuille ja kosken pauhua. hymyjä, hampaita, viivasuoria suita ja itkunvereviä silmiä.

festareita, esityksiä, viimeisiä.

reppu painaa enemmän kuin mieli. siihen on pakattu hyvässä epäjärjestyksessä sätkätupakat ja rommipullo, (silloin kun roikutaan mastossa biskajanlahdella, seilataan vastatuuleen.) välttämättömimmät opukset (esim. jussi parviaisen hybris sekä siri kolun metsän pimeä) ja kohtuuttomasti suklaata. pitsiä ja parittomia sukkia. punaisia palloja, matkalippuja ja passi (onkohan se voimassa?) ja maihareissa kimalteiset nyörit.

aivan kuin jotakin puuttuisi.

painoin pehmeän turkin ihoa vasten, pieni, karhea kieli nuoli kyyneleitä poskilta. säälin, epäoikeudenmukaisuuden, epätietoisuuden ja itsekkyyden kyyneleitä.
kassaneidiltä sain laskun ja paperin, jossa kerrottiin omistajan päätyneen silppurin eutanasiaan halvaantumisesta johtuneiden kärsimysten tähden. jälkisanoissa ottivat osaa suruun. heiveröiset häkkieläimet saattavat säikähtää sydämensä särki tai potkaista tyhjää ja halvaantua. millä oikeudella, kysyn vaan, millä oikeudella me ihmiset teemme tätä lemmikkieläin-asiaa?

turhanpäiväinen omistaminen, se ei kannata, ei millään. eläminen on pitkälti menettämistä. repun pohjassa on reikä ja metron rullaportaissa taskuvaras, elämät ja esineet lakkaavat olemasta, joutuvat väärille laitureille ja vääriin juniin, hiertävät kanniskelijan hartiat ja sydämen rakoille.

edellispäivänä sain tosin todistaa jotain uskomatonta, kahden satuolennon suurta hetkeä, sitä, jona luvataan olla siinä iänkaikkisesti. kuplivaa rakkautta - he heittelevät palloja vastakkain. välillä mies heittää yhden rouvalle, rouva saa kopin, kiepauttaa ilmassa tanssivien pallojen lomasta miehelle toisen ja se jatkuu ikuisesti. sellaista taikaa saattaa kutsua avioliitoksi.

laulu ei paina, eikä rakkaus.
niitä voi kanniskella, antaa lahjaksi, tarjota aamupalaksi. silloin menetettävänä on vain kasvot, mutta onneksi se on vain sanonta.
naama ei katoa, vaikka laulaisi huononkin laulun. laulukin katoaa vain, jos se on huono. rakkaus taas, no, se ei unohdu.

räpsähtävien ripsien kosketus kämmenselän ohuella iholla.