helsinki suhtautuu minuun vähintään penseästi. tai sitten se on kohtalo.

joka tapauksessa toukkia on kaikkialla, niitä löytyy maton alta ja villalankojen seasta. maton vein roskiin (olisi pitänyt jättää siihenkin lappu, ettei saa dyykata. sitä raasua, joka sen sieltä vie.) niitä on hellalla, hupparintaskussa ja tyynyllä, kun silmäni mä auki saan ja sinut siinä nään mä ihan lähelläin. sörkin aamupuurosta vääränvärisiä hiutaleita ja odotan, että kaikki tämä lika muuttuu valkoiseksi.

viimeisen koneellisen jälkeen pyykkikone päästi vedet naapurin makuuhuoneeseen. ei kehnompi tapa tutustua. olivat suopeita.

"mup perääks ei annet" olis pappa sanonu.