Lumisen lauantaipäivän lopputuloksena minulla on pellillinen yhteiskuntakriittisiä piparkakku -ukkoja ja akkoja. Ne ei suostu mihinkään. Ne on ja möllöttää ja maistuu hyvältä. Puolet taikinasta on taipuneen vatsassa, ukot ja akat ovat raakana parempia. Kuitenkin paistoin sen toisen puolikkaan, taas, vaikka joka kerta vannon, etten enää taivu pilaamaan nannataikinaa. Kompromisseja, kompromisseja, hiljaista periksiantoa piparkakku-ukko kerrallaan kunnes tyydyn maistamaan ainoastaan viimeisen nokareen taikinasta raakana, paistamaan jokikisen muotoillun ja lopuksi koristelemaan siististi ranskalaisilla pastilleilla.
Toisaalta piparkakku-ukot säilyvät vihaisina pidempään, jos ne paistaa. Pitkäjänteisyys on vallankumouksen A. Radikaalius O.
(A: paista, O: suoraan suuhun.)
Lauantaihin on mahtunut myös lyhtytehdas. Pitkään liian suurelta tuntuvassa asunnossa on ollut pimeä nurkka, josta tuli vahingossa muumijuhlanurkkaus. Siihen tarvittiin rautalankaa (ankkurinvarsi kelpaa oikein hyvin), lasipurkkeja, läpikuultavaa paperia ja vaikka vanha rihkamakoru, liimalakkaa ja luonteenlujuutta.
Tästä blogista on tulossa sellainen hyvän mielen - tällaista olen neulonut - teinpä soppaa - maalasinpa seinän - blogi. Hyvä vaan, jos ainaisen eksistenssikriisin ja umpikujarunoilun aika on ohi.
Se on vaan hankalaa, pysyä itsessään, säilyttää utopiansa, vaikka tietää tarkalleen, että juuri sitä kyyninen maailma kaipaa. Näpäytyksiä naiiveilta, sarkasmin selättävää vilpittömyyttä.
Haleja ja valoa.
odottakaa vain, kun saan sen kameran.
Olen alkanut pitää asioista, jotka ovat kaiken ä ja ö. Pysyvät yhdellä kämmenellä, kahdella vähintään.
VastaaPoistaSitä paitsi, kuten jonkun runossa sanottiin, ä ja ö näyttävät siltä kuin aan ja oon katoilla jotkut katselisivat kiikareilla. (Olisi muuten hienoa, jos polkupyörään olisi kiinnitetty lampun sijaan kiikarit. Ja laite joka pudottaisi leivänmuruja. Ei mitään kotiin löytämisen tunnelmaa, tärkeintä on ruokkia lintuja.)