oon päivä päivältä Helsinkiläisempi.
yhytin itseni haaveilemasta iPhonesta vaan koska sillä voi kaikkea yhtaikaa.
en jaksa tätä ajatusta hitaampaa romuläppäriä,
jonka sivut eivät seuraa ajatuksia,
ja ehdin aina unohtaa, mistä jokin ajatusketju lähti liikkeelle,
minne mä olinkaan menossa - eikä mikään tuu ikinä valmiiksi.
eikä tarvitsisi raahata tuota iänikusta järkkäriä kaikkialle,
se on niin näkyvä ja kallis,
täytyy pelätä että joku ryöstää sen ja siinä sivussa kaiken mitä on saanut aikaiseksi,
se painaa hartiat kipeiksi, ja sillä on niin hidas ottaa kuvia
ja niitä on niin hankalaa siirtää tälle hitaalle koneelle,
ja kaikkea sitä varten pitää aina tulla kotiin.

iPhonella sitä paitsi saa niin nastoja kuvia, ettei järkkärillä ikinä.
vitut laadusta, fiilis on tärkein.
olkoonkin noloa,
mutta mussa niillä naurettavilla hipstamatic -sovelluksilla
on tavotettu jotain olennaista.
how cool.

sillä tavalla kivaa tämä aika,
että sitä huomaa kulkevansa niin elämännälkäisenä
ettei huomaa miten kengät on litimärät,
lits läts lits kaikuu öisillä kaduilla
kun menee vaan eikä muista nukkua.