Mä haluaisin luostariin.
Sellaiseen, jossa harjoteltais joka päivä niin että suusta valuis veri.
Soittamista ja laulamista, tanssittais jalanpohjat rakoilla, kirjotettais ja ajateltais suuria pää savussa.
Siellä olis joku harmaa mestari, kaikennähnyt nainen joka tietäis kaikesta kaiken. Mestari herättäis joka aamu viideltä ja kertois, mitä pitää syödä, sen jälkeen laittais juoksemaan viistoista kierrosta linnakkeen ympäri. Sit alotettais ja se piiskais yrittämään lujemmin, tulemaan lujemmaks
ja iltasin itkisin väsymystä mutta se ei haittais koska tietäisin, yrittäisin muistaa että tää on ohi joskus,
ja sit mä oon valmis.
Vaarallista ajatella, että asiat olisivat joskus ohi paitsi pysyvästi. Ei saa arvostella! (vaikka juur itte..)
VastaaPoista(Ja vaikka haaveilen itsekin tuollaisesta paikasta. En tiedä onko sellaista koskaan ollutkaan.)
VastaaPoistakyllä sellaisia on oltava. jos olisi tajunnut lapsena jo, olisi alkanut sirkuslaiseksi. nyt voisi hakea jonkun supergurun oppiin, ne on sellaisia, lyö ellei yritä tarpeeksi. ja jos yrittääkin, lyövät silti.
VastaaPoistanäen vääjäämättömänä sen lahkoonliittymisen.
alan olla aika varma, että kaikki munkit ovat vain tahtoneet menestyä jossain. ja kaikesta menestymisestä kieltäytyminen on kyllä ehkä helpoin tapa välttää epäonnistuminen. oikeesti munkit on luusereita.