tunteen terävänäköisyys, ajatuksen eläytyvyys.

niitä ihmisiä, jotka puhuvat saadakseen arvostuksen,
jota eivät itse ole itselleen suoneet,
niiden huulilla on huolen huntu,
silmät kiertävät pöytätovereiden lasittuneissa katseissa,
hädissään he pyörtävät omia lausuntojaan,
tarkkailevat reaktioita, joko mä nyt ajattelin oikein,
joko nyt arvostus.
Mutta katseet pysyvät poissa, ne viipyilevät vaan ikkunantakaisessa,
ohikulkevissa ihmisissä,
mihin nekin ovat menossa, mitäköhän tuolla on tuossa kassissa,
miksi tuo yksi juoksee, onko se tärkeä, mihin sillä on kiire.
Ihmisiä kiinnostaa se, mitä ei sanota.
Ja kuulluksi tuleminen.

Ne harvat, joilla on suun sijaan korvat, silmät ja sydän auki,
niissä asuu nimetön viisaus, minkä kaikki aistii,
mutta mikä ei koskaan pukeudu puheeseen.

(Vähän niinku blogosfäärissäkin.
Harva lukee toisten juttuja muuta kuin kommentoidakseen,
että sitten kun kirjottaa että "hei, tää on kiva, sä oot söpö"
se toinen kokee velvollisuuden klikata nimilinkkiä ja käydä tsekkaamassa. )

Kunpa ketään ei määriteltäisi sanomistensa perusteella.
Sanoja on maailmassa niin paljon ja harvapa niistä mitään todella merkitsee,
eivät höpöttäjät aina ole tyhjänpäiväisiä tyyppejä.
Niissä voi olla viisaus myös, sitä on vaan vaikeampi siivilöidä hätääntyneestä tulvasta.

Monesti on niin helpottavaa sanoa,
puhua vaan kääriäkseen tilansa lähes sattumanvaraisiksi kuviksi,
jakaa mitään ajattelematta juuri senhetkinen tila, valita joku mieli ja olla sitä,
olla taas aamulla ihan eri, sanoa vaan että huomenta onko kahvia.

Onneksi on tämä sivu, jonka kuvittelen olevan julkinen.