kaikki maailman viikonpäivät

Unia joissa ei tapahdu mitään,

elämiä joissa tapahtuu kulissin takana,

esityksiä joissa ollaan ihan hiljaa,

lauluja joissa lauletaan siitä, kun ei ole mitään.

Ennen kuin tapahtuu, on tahdottava,

tahto on yhä taikasana.

Heräsin ennen viittä,

tuuli oli kai juuri tyyntynyt ja sähköt palanneet,

(täällä ei ole ollut sähköjä muutamaan päivään,

mutta ei se ole haitannut.

onhan iPadit, iPodit ja iPhonet ja joulukinkkua terassilla.

laski vähän fiiliksiä se,

kylpiessään kynttilänvalossa kuvitteli matkanneensa ajassa

kauas yksinkertaiseen aikaan,

mutta kun tulin saunalta, löysin perheen kasvot kelmeistä valoista,

jokainen oman ruutunsa takaa.

ei edes myrsky erota meitä sivilisaatiosta,

vaikka junat eivät kulkisi,

vaikkei olisi valoa.)

olin nukahtanut pelkoon siitä, että katto lähtee lentoon,

sitten muistin Dorothyn, linnunpelättimen, robotin ja leijonan,

ja ajattelin, ettei siinä kovin pahasti voi käydä,

kunhan löytäisin kengät, joiden kantoja kopauttaa kolmesti.

Jos nyt haluaisin takaisin.

Ikävöin kodin tuntua.

Polkuja, kallioita, oikoteitä, kioskeja,

toistuvuutta, harmaita päiviä joiden alla haaveet hautuvat.

Sitäkin helteistä päivää,

jona pyöräilin kauas Euran kirjastoon,

korissa kolme litraa jääkylmää vettä.

Pysähdyin joenrantakahvilaan,

löysin kahvilantädin joesta.

Tädillä oli neonväriset uikkarit,

hän kehotti ottamaan jääkaapista muumilimpparia

ja hyppäämään seurakseen jokeen.

Vesi virtasi, vei iholta tuskastuttavan hien,

mielestä tuskastuttavat ajatukset,

terassilla söin mansikoita ja sain töitä kesäjuhlilta,

joita täti oli järjestämässä.

Kuinka päivistä tehdään käänteentekeviä?

Kuinka kuulla tahto, johon tarttua?

Tälle aamulle keitän kolmannen kupin espressoa,

hyörin tyhjässä talossa vailla ajatuksia,

ei odotuksia, ei enempää muistoja,

vain tämä tyhjä talo ja tyhjä neiti,

sukeltelee lankakerissä tietämättä mitä niistä solmisi,

kirjoittaa ylös sanoja tietämättä mitä niillä sanoisi,

ei lähde metsään vaikkei pelkääkään susia.

Kello on kahdeksan,

tässä huoneessa on kaikki edellytykset hyvälle elämälle.

Isona minä haluan tällaisen talon.

Valtavan, punaisen puisen talon jostain pienestä hyvästä kylästä,

jossa on joki jonka vartta kuljeskella,

polkuja jotka vievät jonnekin korkealle,

jossa ei lähde pimeällä metsään vaikkei pelkääkään susia.

Avaran huoneen, josta saa auki isot ikkunat,

tumman pianon joka soisi kuin eebenpuu tuulessa.

En jaksa ajatella Helsinkiä nyt.