lauantai

Aivan kuin perjantai olisi jäänyt välistä.

Se oli päivä, jona jonotin pankissa turhaan,
keräsin pulloja tupakka-askia varten,
herrasmies kassalla vippasi puuttuvan kymmensenttisen,
"mikään ei ole paskamaisempaa kuin jäädä kymmenen senttiä vaille savuja,
paitsi se, että saa sen tupakka-askin ja sitten huomaa ettei ole tulitikkuja.
tai se, että on yksi ja se sammuu sateessa. eikä ketään näy."
Eihän minulla ollut tulta,
kysyin vastaantulijoilta, he paheksuivat kaikki
vaikka minulla oli kerrankin ehjät kengät ja hiukset kauniisti kiinni.
Viimein eräs kääntyi kannoillaan, herrasmies hänkin,
kravatti pilkisti pompankauluksen alta,
"odotas, ehkä sittenkin, sain tällaisia lahjuksia",
ja kaivoi muovipussistaan kauniin tulitikkuaskin.
Tulin iloiseksi ja vietin melkein koko loppupäivän luottavaisin mielin.

Se johtui ehkä siitä, että torstaiyö toi tullessaan palasen vapautta,
lauluja Libertessä,
ihmisiä kuin aurinkoja hyppi Viikset on Elämä ja Elämä on Viikset.
Aamuyöllä Kumpulalaisessa kellarissa Elämä oli Reivit,
pöytien metallijalat pettivät,
ihmisten jalat eivät,
Tanssi on yksi hyvä syy olla elossa, alkuvoima.
Aamuyöllä eksyttiin sateeseen,
mutta suunta oli vaistonvarainen ja näemmä oikea.

Illalla tajusin arponeeni yhden tulevaisuuden kolikolla,
se oli viimeinen kymmensenttinen taskun pohjalta,
ja ha! heitin sen vahingossa kaivoon.
Eipä heijastunut sulhoa väreilevän veden pintaan,
mutta vaikken elämästä mitään ymmärrä
(vaikka joskus jo ehdin luulemaan niin)
jotenkin tiedän, että hyvään kaivoon heitinkin.

Tänään en tiedä, minne menisin.

Suuri ja suunnaton on Helsinki tänään.