maanantai

Erittelyn erittelyä

Jotkut perustavat elämänsä analyysille ja arvostelulle.
Joskus olen itse se,
joskus taas istun hiljaa ja tuijotan penseästi niitä,
jotka tietävät, kuinka mikäkin olisi kannattanut paremmin tehdä.
Se, osallistunko, riippuu tietenkin aiheesta.
Teatteribiisin jälkeisen oluen äärellä
olisin yleensä aina tehnyt kaiken paremmin,
elokuvat koskettavat tai eivät kosketa,
samoin musiikki.
Tietyt asiat ovat mustavalkoisesti,
suorin viivoin joko hyvää tai huonoa;
tiettyjä asioita taas tahtoo pureskella
ehkä tullakseen itse viisaammaksi.
Muiden ihmisten tapoja olla tykkään pureskella,
mutten pahantahtoisesti.

Millä oikeudella?
Ja mitä se auttaa?

Jos jolla kulla on ollut ilo tehdä joululauluja
ja into puuhata se kokonaisuus konsertiksi
niin luulisi, ettei sitä iloa tarvitsisi jäytää
erittelemällä akanoita jyvistä -
vielä nimenomaan niin, että vain akanat jäävät tarkasteluun.
Toisaalta, jos tarkoitus on kehittyä jossakin,
ei auta aina vain iloita.

Helvetti, taide on siitä perse homma,
ettei kenenkään mielipiteitä saisi kuunnella
ja kuitenkin pitäisi jotenkin aina ottaa vastaanottaja huomioon
tullakseen edes join kuin ymmärretyksi.
Viihdyttääkseen, herättääkseen yhtäkään ajatusta.
Ja helvetti, onko rehellistä vastaanottajaa?

Luulen että rehellinen vastaanottaja on jopa harvemmassa kuin rehellinen taiteilija.

Eräs viisas nuorimies tokaisi kerran:

"sinua eikä ketään muutakaan tulla koskaan ymmärtämään täysin,
hyväksy se ja ole vapaa."

Mikä on vapautta Helsingissä tänään?