"Perjantai kello 14.12. Juuri nyt haluan elämältä oluen.
Vielä pari tuntia ja haaveet vaihtuu."
nim. stuff, IS -keskustelupalsta
Vielä pari tuntia ja haaveet vaihtuu."
nim. stuff, IS -keskustelupalsta
Olen istunut sohvalla kahdeksasta asti.
Vastapäisen talon ikkunoiden takana ihmiset ovat kumartuneet näyttöpäätteidensä ylle,
niillä on kravatit ja kauluspaidat ja valkoiset hampaat.
Ne tekevät töitänsä.
Otan kitaran, soimaan itseäni sen kautta hetken. Tulisiko minunkin viimein nousta tästä, hyväksyä ympäröivä yhteiskunta, tarttua siihen, ottaa jokin paikka, ottaa jokin tehtävä ja viedä se loppuun? Joku sellainen tehtävä, jonka hyöty on varma ja todellinen.
Saatan surkean huomenen maj-maailmaan ja vaivun niihin mietteisiin.
Herään vasta, kun tunnen tuijotuksen. Katsahdan konttoriin: siellä yksi nojaa kämmeneensä, katselee minua hajamielisen hööveli hymy huulillaan häilyen. Kun katseemme kohtaavat, konttorin hiirineiti huokaisee ja kääntyy takaisin näyttöpäätteelleen.
Päätän jatkaa kokonaisen päivän. Hän pystyy siihen, ne excel-taulukot ovat varmasti tärkeitä nekin, en homssantuisten aatosteni melskeessä taida ymmärtää edes, miten tärkeitä minullekin. Hän kuitenkin pystyy tuohon työhön, tekee sen, syö lounaan työmaaruokalassa, korvapuustin päiväkahvien kanssa, töiden jälkeen nostaa jalkansa korkokengistä rakkaan syliin hierottavaksi, nauttii, toivottavasti.
Päätän jatkaa kokonaisen päivän. Minä pystyn tähän. Ei hiirineidinkään tarvitse taulukoitaan selittää. Miksi siis selittäisin näitä papereita, joissa on koukeroisia kirjaimia loputtomia riimirivejä joitain sointumerkkejä. En tiedä niiden tärkeydestä, mutta ne eivät takuulla tee pahaa kenellekään. Eivät sano pahaa sanaa. Suoraan ainakaan.
Vastapäisen talon ikkunoiden takana ihmiset ovat kumartuneet näyttöpäätteidensä ylle,
niillä on kravatit ja kauluspaidat ja valkoiset hampaat.
Ne tekevät töitänsä.
Otan kitaran, soimaan itseäni sen kautta hetken. Tulisiko minunkin viimein nousta tästä, hyväksyä ympäröivä yhteiskunta, tarttua siihen, ottaa jokin paikka, ottaa jokin tehtävä ja viedä se loppuun? Joku sellainen tehtävä, jonka hyöty on varma ja todellinen.
Saatan surkean huomenen maj-maailmaan ja vaivun niihin mietteisiin.
Herään vasta, kun tunnen tuijotuksen. Katsahdan konttoriin: siellä yksi nojaa kämmeneensä, katselee minua hajamielisen hööveli hymy huulillaan häilyen. Kun katseemme kohtaavat, konttorin hiirineiti huokaisee ja kääntyy takaisin näyttöpäätteelleen.
Päätän jatkaa kokonaisen päivän. Hän pystyy siihen, ne excel-taulukot ovat varmasti tärkeitä nekin, en homssantuisten aatosteni melskeessä taida ymmärtää edes, miten tärkeitä minullekin. Hän kuitenkin pystyy tuohon työhön, tekee sen, syö lounaan työmaaruokalassa, korvapuustin päiväkahvien kanssa, töiden jälkeen nostaa jalkansa korkokengistä rakkaan syliin hierottavaksi, nauttii, toivottavasti.
Päätän jatkaa kokonaisen päivän. Minä pystyn tähän. Ei hiirineidinkään tarvitse taulukoitaan selittää. Miksi siis selittäisin näitä papereita, joissa on koukeroisia kirjaimia loputtomia riimirivejä joitain sointumerkkejä. En tiedä niiden tärkeydestä, mutta ne eivät takuulla tee pahaa kenellekään. Eivät sano pahaa sanaa. Suoraan ainakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti